Huoltopäivä

Tänään siivosin kaikki terraariot.

Gerbiilien terra on viimeksi siivottu kuusi viikkoa sitten ja vieläkin se oli ihan siivossa kunnossa! Tällä kertaa sekoitin puruihin hieman mörttiröpöä ja heinää, uskoisin, että tunneleiden rakentelu sujuu edelleen hyvin, pelkkä puru tuntuu pölisevän liikaa… En punninnut poikia, kumpikin näyttävät edelleen tosi hyviltä.  Otin jokusen kuvan, tässä yksi yhteiskuva:

027
Kiinareiden terrat on siivottu tässä välissä, mutta pienellä ”välisiivouksella” kumpikin terraario on nyt kestänyt kolmen viikon siivousvälin. Taitaa johtua purumäärästä, että asumukset pysyvät siisteinä ja hajuttomina (nenäni on joskus jopa hieman yliherkkä, eli ei ole vaaraa, että terrat olisivat liian pitkään siivoamatta 😉 ) . Kiinareiden terraan sekoitin myös tavallista purua ja mörttiröpöä.

Punnitsin molemmat:
Karisma painaa edelleen vain 25gr ! Se on kyllä pieni ❤
Bolzin paino on 29gr, mutta sehän kasvaa vielä.

Bolzin kanssa olen koittanut seurustella hieman myöhemmin ja  se on ollut oikea ratkaisu: Ei se mikä ujo ole, uninen vain  :D. Kun olen laittanut terraan ruokaa vasta klo 21 paikkeilla, niin Bolz tulee esille ja myös pysyttelee näkyvillä jonkin aikaa.

Molempia on tosi helppo käsitellä, olen tosi iloinen hyväluonteisista kiinareista ❤ .
Alla Karisman kuva ei ole ihan tarkka, mutta laitan silti: ihana kesy kiinari kiipeää kädelle ❤
003_1

Karisma pedikyyrissä005_1

Karisman terraario siivottuna, ennen puruja021_1

Karisman terra valmis, puruja kunnolla ja tyttö tutkii asumustaan025_1

Bolz pääsi myös kynsihuoltoon:
001_1

Bolzin terrassa vähän vähemmän kiipeiltävää (alla kuvassa mökistä puuttuu katto),
mutta purua Bolzilla ehkä vieläkin enemmän kuin Karismalla, koska se kaivautuu
mielellään puruihin011_1

Terraario valmis ja pieni kiinaripoika tutkii kotiaan:014_1

016_1

Kelpaa ❤017_1

Kategoria(t): Gerbiilit, Kiinankääpiöhamsteri. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s